Toivonkukan blogi

Syöpätutkijalta

Tutkimustyö on ensisijaisesti hauskaa. On aivan mahtavaa, kun voi muokata syöpäsolujen geenejä ja katsoa, miten se vaikuttaa niiden käyttäytymiseen laboratorio-olosuhteissa ja syöpämalleissa. Vielä mahtavampaa on, jos on löytänyt edes pienen selityksen potilaan huonoennusteisen syövän käyttäytymiselle. Äärimmäisen huikeaa on, jos pääsee testaamaan omia löydöksiään koeputkesta potilastasolle.

Iloinen lisä tutkimustyössä ovat huumorintajuiset ja luovat kollegat – tutkijoiden maailma on aivan omanlaisensa. Saman asian kimpussa voi olla useita tutkimusryhmiä eri maista, ja se tuo työhön mukavan ulottuvuuden. Tieteellisiin kokouksiin osallistuminen maailmalla on lähestulkoon hurmoksellista. On uskomattoman hienoa olla osa tutkijayhteisöä. Tutkimus on joukkueurheilua; parhaat tulokset syntyvät erilaista osaamista yhdistämällä. Yhden voitto on koko työryhmän voitto, eikä kukaan pärjää yksin. Oivalluksia tulee ja menee, mutta niiden toteen näyttäminen vaatii hyvin organisoitua joukkuetyötä, jossa aivan jokaisella tekijällä on oma, merkittävä roolinsa.

Tutkimustyössä ei ole nopeita voittoja. Hienoimmankin läpimurron todellinen merkitys potilaille varmistuu vasta viiveellä, vuosien kuluttua.

Mitään takeita merkityksellisyydestä ei kuitenkaan ole. Vaikka joku löydös vaikuttaisi läpimurrolta soluviljelmissä ja koe-eläimillä, loppupeleissä sen merkitys ihmiselle voi olla mitätön. Työ vaatii pitkää pinnaa, korkeaa stressinsietokykyä ja loputonta yrittämistä ja ongelmanratkaisua.

Väsyttävintä tutkimuksessa on jatkuva löyhässä hirressä roikkuminen. Ideoita ja tutkittavia kohteita riittää, mutta suurin osa ajasta menee tutkimusrahoituksen hakemiseen. Pitää löytää rahat vasta-aineisiin, pipetinkärkiin, palkkakustannuksiin, koe-eläimiin ja DNA:n eristyskitteihin. Lista on loputon ja rahat aina vähissä.
Vaikeinta on vakuuttaa apurahan myöntäjät tutkittavan asian tärkeydestä. Sanotaankin, että tutkimus etenee niin, että ensin väittämääsi ei usko kukaan. Seuraavassa vaiheessa sitä ehkä jo uskotaan, mutta merkitys kyseenalaistetaan. Ja kun vihdoin olet osoittanut oman alkuperäisen havaintosi merkitykselliseksi, vastaus on että ”kaikkihan sen jo tiesivät”.

On äärimmäisen tärkeää luottaa omaan intuitioonsa.

Tutkijan taipaleella tulee kuitenkin väistämättä hetkiä, jolloin tutkimustyön merkitys kyseenalaistuu. Onko siinä mitään järkeä, hyödyttääkö se ketään? Vastaus tähän näkyy päivittäin niiden potilaiden kasvoilta, joiden hoidot loppuvat vaihtoehtojen puutteeseen.
Kaikki nykyiset hoitomuodot ovat pitkällisen tutkimustyön tulosta. Ilman tutkimusta – suurta tai pientä – ei päästä eteenpäin. Ratkaiseva perushavainto tai oivallus voi tulla mistä vain. Unelmani on, että pääsisimme testaamaan kliinisessä kokeessa alunperin käytäväkeskustelussa syntynyttä ideaamme, jonka sittemmin olemme varmistaneet syöpäsoluviljelmissä ja koe-eläimissä. Olemme hyvin lähellä…

Tutkimustyön pettymykset, rahoituksen puute, hylätyt käsikirjoitukset tai pieleen menneet hypoteesit ovat mitättömiä parantumattomasti sairaan syöpäpotilaan surun rinnalla.

Syöpätutkijana ja -lääkärinä suurimpia ilonaiheitani on se, että tutkimustyön tuloksena syntyneet hoidot toimivat ja potilaan elämä jatkuu.

 

Katri Selander
LT, solubiologian dosentti, onkologiaan erikoistuva lääkäri
Tutkimuskohde kolmoisnegatiivinen rintasyöpä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

#toivonkukka

2021

Vain sydämellä näkee hyvin
Heli Viljanen
Tutkimus ei yksin riitä
Mirjami Tran Minh
Lisäajan arvo
Emmin omaiset
Olen Emmi
Juha Klefström

2019

Syöpätutkijalta
Katri Selander
Syöpätutkimuksesta
Jarmo Wahlfors
Mitä jos?
Mikko Rasila
• BLOGIN ETUSIVULLE